keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Kuulumisia

Hanin pennut kasvavat ja ovat terveitä. Tähti vaikuttaa tiineeltä mutta täyttä varmuutta ei vielä ole. Ensiviikolla käymme varmistamassa tilanteen ultrassa. Hyvää vuoden vaihdetta kaikille!

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Kuulumisia

Viljapellon Kuudo jäi astutuksessa tyhjäksi. Salmisuden Tähti on astutettu ja nyt vain odotamme tuleeko pentuja. Joulun jälkeen tai vuodenvaihteen jälkeen luulisimme tietävän onko Tähti mahdollisesti kantavana. hanin pennut kasvaa kovaa vauhtia ja ensi viikolla menemme pentu tarkastukseen. Toivotaan että kaikki on kunnossa.

lauantai 26. marraskuuta 2011

Hanin Pennut

Pennut kasvavat ja voivat hyvin. Poika pentu on viel varattavissa. Tyttö jää Salmisuden kenneliin. Tähdellä on alkanut juoksu. pojulle on tiedossa morsian:D

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Hanin ja Pojun pennut


Hani on synnyttänyt 2 pentua 3.11.2011 tyttö ja poika. Emä ja pennut voivat hyvin. Viljapellon kennelin Kuudo on käynyt sulhasen luona etelässä ja nyt odotetaan merkkejä onko astutus onnistunut. Astutuksesta on aikaa kaksiviikkoa. Kuvassa on Hani ja pennut. Vaaleampi on tyttö ja tummempi on poika.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Pentu uutisia

Aikaa on kulunut ja kaikkea on tapahtunut.Viljapellon kennelissä Hani astutettiin Pojulla ja ultrassa näkyi kolme pentua. Laskettu aika on 4.11.2011. Nyt odotellaan ja toivotaan että kikki menee hyvin. Salmisuden kennelissä odotellaan marras-joulukuun tietämin Tähdelle juoksua ja Tähti olisi tarkoitus astuttaa myös pojulla. Hopea-Nuoli kasvaa kotona isänsä ja äitinsä hellässä hoidossa. Hopeasta on kehittynyt reipsas nuori kaveri.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Pilven ja Pojun pennut


Tässä ovat Viljapellon Pilven-Hattara ja Pilven-Puhuri

Pennut uusiin koteihin


Viljapellon kennelin pennut ovat jo lähteneet uusiin koteihin. Tyttö meni Iisalmen suuntaan ja poika vielä toistaisesti asustaa Oulussa. Salmisuden kennelin Tuli-Vasama lähtee viikon päästä Keminmaahan. hopea-nuoli jää kotiin. Perhekuvassa ovat Jeppe ja Kaunotar sekä pennut.

torstai 11. elokuuta 2011

Pennut kasvaa

Pilven pennut ovat nyt 5 viikkosia ja kaunottaren pennut tänään 4 viikkosia. Kaikki pennut voivat hyvin. Pilven poika on varattu ja tyttö melko varmasti. Kaunottaren oranssi poika on varattu. Susisoopelista ei ole varausta ja sen osalta mietin jääkö se kotiin vai myynkö jos kysyntää ilmenee. Kaikki on titenkin kiinni siittä että pentutarkastuksessa pennut todetaan terveeksi. Kuvia yritän ottaa ja laittaa sitten tänne.

tiistai 26. heinäkuuta 2011


Tässä Kaunottaren pojat nauttivat elämästä.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Pennut kasvavat

Pilven ja Kaunottaren pennut voivat kaikki hyvin. Kaunottaren toinen poika jää kotiin. Toinen poika tai Pilven poika on varmuudella varattu. Se että kumpi ratkeaa kun pennut kasvavat ja ovat käyneet pentutarkastuksessa. Tyttö ia yksi poika ovat vapaita (mutta tytöllä on pieni mahdollisuus mennä vaihdossa) Tiedusteluja voi kuitenkin tehdä jos on kiinostunut.

torstai 14. heinäkuuta 2011

Kaunottaren pienokaiset

Tänään syntyi Kaunottarelle 2 poikaa.Hopea ja soopeli. Emä ja pennut voivat tällähetkellä hyvin.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Pilvi synnyttänyt

Viljapellon Punainen-Pilvi synnytti keskiviikkona 2 pentua. Tytön ja pojan. Pennut ja emä voivat hyvin. Kaunotar odotuttaa vielä synnytyksen kanssa.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Ultran tuloksia


Viljapellon Pilvellä näkyi kaksi pentua, laskettu aika n. 3-viikon kuluttua. salmisuden kennelin Kaunottarella näkyi myös kaksi pentua ja laskettu aika on myös n. 3.viikon kuluttua. Tähdellä ei ole pentuja tulossa. Nyt toivotaan että kaikki sujuisi synnytyksissä hyvin.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Astutukset

Nyt ovat Tähti, Kaunotar Salmisuden kennelistä astutettu. Viljapellon kennelistä on astutettu Pilvi. Nyt pitää vain toivoa että tytöt tulisivat kantaviksi. Noin neljän viikon päästä luulisimme jo tietävän jotakin.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Salmisuden pennut


Tässä ovat jalostus oikeuden siirrolla Salmisuden kennelin ensinmäiset pennut. Tummempi on Salmisuden Rento Palturi eli Palto ja vaaleampi on Salmisuden Rohto Pellava eli Pella.
Palto on poika ja Pellava on tyttö. Pellava jää kotiinsa emän seuraksi ja Paltollekkin on jo koti.

Kuulumisia astutuksista

Viljapellon kennelin Pilvi on nyt astutettu onnistuneesti. Nyt pitää vain toivoa että Pilvi tulisi kantavaksi. Se selviää reilun neljän viikon kuluttua. salmisuden kennelissä Kaunotar on astutettu yhden kerran ja toivotaan vielä toisenkerran astutusta. Tädellä juoksu on alkanut ja odotetaan oikeaa hetkeä astutukselle.
Toivottavasti saadaan pentuja.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Kuulumisia


Melodian kanssa käytiin ensinmäisellä rokotuksella. Melodia painaa tällä hetkellä 1.2kg joten vaikuttaa lupaavalta. Purenta ok ja muutenkin tyttö on terve. Tähdelle odotellaan edelleen juoksua joka antaa odotuttaa. Mutta eiköhän se sieltä tule kun on aika. Kevät etenee kohisten ja näyttely kausi alkaa pikkuhiljaa kiihtyä. Pääsiäisenä on Ruoveden näyttely ja siitä se vauhti kiihtyy.Kuvassa Viljapellon Melodia 12-viikkosena.

tiistai 5. huhtikuuta 2011


Kevät on jo pitällä ja aika kuluu eikä ole ehtinyt tänne kirjoitella. Kuulumista sen verran että Salmisuden kenneliin on tullut uusi uros Victor Ruotsista. Victor on 2-vuotias. Nyt vain odotellaan Tähdelle juoksua että Victor pääsee "töihin". Salmisuden nimiin tulee jalostusoikeuden siirron kautta kaksi pentua. Emä on Viljapellon Honey Bee ja isä on Viljapellon Puna-Tähkä. Pennut asustavat Oulunsalossa ja molemmat ovat jo varattu. Tyttö jää emän seuraksi kotiinsa ja uros on varattu jo ennen syntymää. Viljapellon kuulumiset. Pikkuinen Melodia on kasvanut jo 12-viikon ikään ja tänään mennään ensinmäiselle rokotukselle. Muuten kikki voivat hyvin.Kuvassa Melodia alle 2-viikon ikäisenä äitinsä Bandyn kanssa.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Kuulumisia

Viljapellon kenneliin on syntynyt Bandylle tyttö pentu joka jää kotiin. Pentu saa nimeksensä Viljapellon Melodia. Seuraavat pennut meneekin varmaan kesän lopulle tai syksyyn. Salmisuden kenneliin pentuja ei vielä ole saatu. Kaunotar jäi tyhjäksi ja nyt odotetaan Tähdelle juoksua kuukauden sisällä. Toivotaan että tärppäis. Näyttelyissä ollaan käyty ja menestystäkin on ollut. Riiviö oli ROP Parkanossa ja Tähti oli VSP ja sai sertin. Viljapellon kasvattaja ROP tuli myös. Kevättä kohden mennään ja näyttelyissä kuljetaan. Aurikoista kevättä!